Haluatko mukaan matkalle aikojen halki? Haluatko päästä osaksi kesäpiirileiriä vuosien odotuksen jälkeen? Onko sinulla mahtavia ideoita tai suunnitelmia, joita palat halusta päästä toteuttamaan?
Ei hätää, meiltä löytyy ratkaisu, Momentum 2026! Hakemalla pestiä takaat paikkasi ja kädenjälkesi näkymisen kesän 2026 huikeimmalla matkalla!
Samoajapäällikkönä vastaat samoajien oman kokoontumispaikan ja siellä tapahtuvan ohjelman suunnittelusta ja järjestämisestä sekä samoajien palvelutehtävien suunnittelusta ja toteutuksesta yhdessä muiden osa-alueiden vastuuhenkilöiden kanssa. Samoajat osallistuvat näiden lisäksi myös isoihin ohjelmalaaksoihin. Vastuullasi on tarvittavien mestareiden ja tekijöiden rekrytointi ja perehdytys.
Tukea ja apua saat pestiisi kasvatusjohtajilta ja muilta kasvatuksen päälliköiltä. Projekti on vasta alussa, joten pääset itse vaikuttamaan siihen, millaista samoajaohjelmaa leirillä toteutetaan! Toivomme kaikessa ohjelmassa huomioitavan elämyksellisyyden, uuden oppimisen ja ryhmänä toimimisen.
Pestissä tarvittavat taidot tai kokemus
Toivomme, että olet innostunut ja lähdet täysillä mukaan! Aiempi kokemus ohjelman järjestämisestä on hyödyksi mutta tärkeintä pestissä on innostus pestiä kohtaan! Toivomme leirin teeman näkyvän kaikessa ohjelmassa.
Ohjelma on yksi leirin näkyvimmistä osa-alueista leiriläisille ja nyt saat olla mukana vastaamassa siitä, miten se muistetaan! Hae rohkeasti mukaan tekemään mahtavaa piirileiriä!
Pestin kesto:
Pesti alkaa sopivien henkilöiden löydyttyä ja päättyy syksyllä 2026.
Ajankäyttö:
Kasvatustiimin yhteiset kokoukset vähintään 1kpl/kk, kokoukset oman tiimisi kanssa tarpeen mukaan, yhteiset tekijäpäivät ja muut koulutukset.
Johdettavien määrä:
Samoajaohjelman sisällöstä riippuu kuinka monta mestaria ja tekijää tarvitset, todennäköisesti noin 10 hlö.
Kaikki pestiin hakeneet kontaktoidaan asian tiimoilta.
Pestin edellytyksenä on vähintään 18 v. ikä. Voit mielellään hakea pestiä myös yhdessä kaverin kanssa. Kirjoitattehan molemmat omat hakemukset, johon mainitsette pestiparinne nimen.
Pestiin liittyvät tulevat kokoukset/seminaarit, jotka hyvä mahdollisuuksien mukaan ennakoida kalenteriin jo hakuvaiheessa:
-
Kasvatustiimin kokoukset joka kuun ensimmäinen maanantai
Lisätiedot
Kysyttävää?
Voit kysyä pesteistä tarkemmin kasvatusjohtajilta